Ensimmäinen kertomus on kuvien inspiroima. Luomiolaiset toivat mukanaan itseään koskettaneita kuvia. Mukana oli niin kauniita kukkia vain odottamassa kevään tuloa, kuin synkempääkin kuvaa, jossa valo on kadonnut kauhun maailmasta. Kuvista sai itse valita omaan teokseen teeman. Tässä on yksi tuotos:
- Ope, onko pakko virkata?
- On, muuten et pääse tunnilta.
- Mutku mie en osaa! Ihan epistä, muut on jo välitunnilla!
- Kaikki muut ovat jo tehneet patalappunsa.
- Mutta mie en vaa osaa virkata! Mie olen mämmikoura! Äitikin sanoo aina niin, eikä äiti valehtele.
- No yritä nyt edes.
Janna ottaa patalapun alun käteensä ja yrittää pujottaa koukun jonkun silmukan läpi.
- Tuo on väärä silmukka, ei siitä vaan tuosta, opettaja neuvoo.
Janna yrittää poimia opettajan osoittaman silmukan koukullaan, mutta lanka halkeaa säikeiksi.
- Kato nyt, en osaa.
- Tiputa nyt vain se lanka koukulta ja yritä uudelleen. Ja varo samalla, ettei edellinen silmukka putoa.
Janna painaa edellistä silmukkaa tiukasti virkkuukoukkua vasten ja vähä vähältä ujuttaa vastapoimittua silmukkaa koukulta alas.
Janna on huono käsitöissä, vaikka äiti ja mummi ovat siinä hyviä. Jostain syystä sorminäppäryyden geeni vain ei ole periytynyt Jannaan. Tai ehkä se liittyy motoriikkaan tai hahmottamiseen. On Jannalla vaikeuksia piirtämisessäkin.
Onneksi joululomalla käytiin mummolassa. Siellä Janna sai virkkausapua mummolta. Muuten patalapussa olisi varmaan vieläkin vain ensimmäinen rivi ketjusilmukoita.
Kiinteä silmukka, pylväs, ketjusilmukka... Niistä Janna osaa vain ketjusilmukan, koska se on kuin vetosolmuja ketjussa.
Mummo oli mukava, kun auttoi patalapun kanssa. Hän neuvoi ja näytti vieressä, välillä ihan kädestä pitäen, miten silmukoita tehdään. Mutta joulupyhien jälkeen palattiin taas kotiin. Äidillä ole aikaa neuvoa Jannaa työkiireiltään, ja sisaruksiakin pitää vielä kuskata harrastuksiin.
Uudenvuoden jälkeen Janna piti taukoa virkkauksesta eikä muista enää yhtään mitään, mitä mummo sanoi. Opettajan tuima katsekin hermostuttaa ja saa Jannan itkun partaalle. Lopulta välitunti loppuu ja opettajan on pakko päästää Janna matikan tunnille.
Kevätjuhlapäivänä Jannan kurkkua kuristaa. Saankohan ehdot, kun en koskaan saanut patalappua valmiiksi? Mitä jos kaikki muut pääsevät luokalta paitsi minä? Joudunko sitten vuotta alempien kanssa samaan luokkaan?
Opettaja alkaa jakaa todistuksia koko luokalle. Sitä mukaa kun luokkatoverit saavat todistuksensa, he alkavat hölistä arvosanoistaan niin, että opettaja joutuu pyytämään hiljaisuutta, mutta Janna on hiljaa eikä uskalla katsoa muita päinkään.
Lopulta opettaja sanoo Jannan nimen. Se kuulostaa viralliselta kuin tuomio. Janna ei uskalla katsoa opettajaa silmiin, kävelee vain hiljaisena luokan eteen, ottaa todistuksen vastaan ja palaa paikalleen tekstipuoli rintaa vasten. Kun Janna istuu tuolilleen ja laskee todistuksen pulpetille, hän peittää numerorivin välittömästi sormillaan.
Vaivihkaa Janna tarkistaa, etteivät muut katso. Sitten hän nostaa etusormeaan käsityönnumeron päältä.
Tekstiilityö ........ 5.
Johanna
(Sinä virvoitat minun sieluni)
Valopilkkuja hämärässä
Kynttilälumpeet aukenevat
viulumusiikkimeressä
hämärässä huoneessa
silmät raollaan
musiikki loppuu
valo syttyy
lumous raukeaa
Kynttilät ovat vain kynttilöitä.
Kynttilälumpeet mansikkamaalla
Sade
mansikat homehtuvat
mätänevät
kuoriutuvat
kosteakuorisiksi kovakuoriaisiksi
hiuksenhienot, kovat jalat
pehmeitä mansikoita vasten
syövät toistensa mansikat
nakertavat
kasvavat korkeutta
flamingojalkaiset kuoriaiset
hamuavat lehtiä
mutustavat puiden oksilta
sademetsä
mikä näky!
Sade yltyy, kimpoilee kitiinikuorista.
kuoriaiset seisahtuvat,
pysähtyvät
jähmettyvät
kuin horrokseen
viileä, vilvoittava vesi valuu
kuorilta
jalkojen kautta
muhevaan maahan
plits
plits
mustat kuoriaiset sulavat
kuin sokeri, tai lumiukko
sademetsä haihtuu usvaan
jäljelle jää
sateen humina
vain sadetta
korvien täydeltä sadetta
ja lehdeltä putoava pisara
aalto
sumuinen meri
Johanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti