Luova hetki: Haikuja ja tankoja

Koivunlehti tuo

Ajelehtii täältä pois.

Puu paikalleen jää.

Emilia

Luova hetki: Runoja

ikävä

painava, hiljainen

saapui, uuvutti, mykisti

suri, valkoinen

elämä, tarina, päätepiste

hyvästelee, kääntyy pois

tutkimaton

jälleennäkeminen

-------------

kenraali

vihaisesti, arvokkaasti

huutaa, lömpsii, kadehtii

pieni, häveliäs

roisto, lellipentu, hylkiö

itkee, parkuu

huonompi

alokas

------------------

limaista, niljakasta

kuoritaan haukataan niellään

käyrä pehmeä            kuoret rihmat nupukka

BANAANI                     revitään irrotetaan

                                      epäbanaani

------------------

peilissä

herkkä ja läpikuultava

leikkii

hymyilee

lymyilee

hauras valoisa lasi

minäkuvan heijastus

kätkee tai paljastaa

katsojan sielun ikkunat

Luova hetki: Lyriikoiden inspiroimana

Tästä linkistä pääset kuuntelemaan YouTubesta kappaleet, jotka inspiroivat nämä tarinat.

Painovoiman arvet silmäkulmissaan,
mies herää ja tietää itkevänsä,

"Meil' ukkoina jo syntyy sylilapset
Ja nuori mies on hautaan valmis jo
Ja minä itse, miksi näitä mietin?"

hän odottaa siinä,
makaa tallotulla nurmikentällä,
eilisen festivaalin muistoissa,

sanomattomat sanat, jotka jäivät leijumaan ilmaan,
törmäilevät melankolian aaltoihin,
ihastuneisiin saippuakupliin ja draaman kaariin,
”Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
Ja suuri surkastua alhaiseen”

hän levollisesti luovuttaa,
tämä oli viimeinen kerta,
lupasithan olla, paras ystävä itsellesi?

Noora

Lainaukset: Eino Leino, Lapin kesä

Kastepiste

Aamukasteessa hehkui hengen aurinko

harmaantuneiden hiusten alta

Olin juonut häpeän myrkyn

en saattanut avata sydäntäni

Hän oli niin häikäisevä

vuosikymmenien hioma

timantti, joka säihkyi tulta

Siinä minä seisoin, sydän lukittuna

kovaan maahan kaivettuna

ja ruoholla peitettynä

Halusin vain lentää

olla pienen hetken lapsi aamuauringon

juoda kasteen mesimaljan

lentää aamuruskon siivin

kunnes putoisin

ja unohtaa tään kaiken

Tiesin hänen menneisyytensä

ja hän myös minun

hänen periaatteensa

horjumattomat

Vaikka kuinka kävisi

niin hän ei taipuisi

ei jäisi mökkiinsä mätänemään

Hän halusi vain elää

olla ikuisesti virta vangitsematon

juoda aamukasteen maljan

lentää iltaruskon siivin

kunnes putoais

Mutta siinä minä seisoin, sydän lukittuna

kovaan maahan kaivettuna

ja ruoholla peitettynä

Vaan sydän se vain hänenkin

tunsi epätoivoni hymystäni

kasvoiltani vaikka kuinka peittelin

Se hymy epätoivoinen

oli sangen samanlainen kuin

sen ilme kun se talvisin

yksin peilas pinnasta jään

syvään uurtuneita kasvojaan

Hän halusi vain elää

olla ikuisesti virta vangitsematon

juoda aamukasteen maljan

lentää iltaruskon siivin

kunnes putoais

ja mä halusin vain lentää

olla pienen hetken lapsi aamuauringon

juoda kasteen mesimaljan

lentää aamuruskon siivin

kunnes putoisin

ja unohtaa tään kaiken.

Johanna