Erikoisten yhdistelmien tarinoita

Viime kerhokerralla luomiolaiset pääsivät kokeilemaan erikoisia yhdistelmiä kirjoitusharjoituksen merkeissä. Tehtävässä sai itselleen hahmon, esineen ja musiikkikappaleen, joista tuli yhdistää itselleen yhtenäinen teos. Tarinoidessa yhdistelmistä löytyi uutta inspiraatiota ja koomisiakin elementtejä. Monikaan tarina ei tainnut vielä kerhokerralla saada lopullista muotoaan, mutta tässä on yksi tuotos:

Tässä murheellisten laulujen linnoituksessa
yksikin hilpeä tähkäpää on
kummajainen, muukalainen kenen joukoissa seisot
kansallisessa kaaoksessa huuda
huuda rajat kiinni huuda
huuda rajat auki
niin hän palmikkonsa avaa
levittää hiuksensa hulmuamaan
ne muodostavat läpikuultavan
verhon meidän ja teidän välille
eikä kukaan näe
kuinka keskiyöllä hän
kaivaa käsilaukustaan
yhden yhtä murheellisen
virkkuukoukun
ja punoo hiussuortuvistaan huomaamattomia
köysiä, joita pitkin
nuo sisulaulujen sankarit, kaihomieliset kulkurit,
suhmuran santrat ja marjaleenat,
lentäjän pojat, työmiehet,
ikkunaprinsessat ja
eräs levoton tuhkimokin, ´
kipuavat
tänä yönä taivaaseen
kun vapauden kaiho soi

Noora Mononen

Taidenäyttely

Luomiolla oli yliopiston kirjastolla taidenäyttely 6.2. - 18.2.2017. Tässä vielä muutama kuva näyttelystä. Luomio kiittää kaikkia kävijöitä!

Taideteoksia kylmiin maaliskuun päiviin

Vielä on lunta maassa ja kylmä, mutta silti jaksaa luomiolaiset taiteilla yhdessä. Yhdessä olemme taiteilleet ja muutama teos on eksynyt tänne blogiinkin!

Ensimmäinen kertomus on kuvien inspiroima. Luomiolaiset toivat mukanaan itseään koskettaneita kuvia. Mukana oli niin kauniita kukkia vain odottamassa kevään tuloa, kuin synkempääkin kuvaa, jossa valo on kadonnut kauhun maailmasta. Kuvista sai itse valita omaan teokseen teeman. Tässä on yksi tuotos:

- Ope, onko pakko virkata?

- On, muuten et pääse tunnilta.

- Mutku mie en osaa! Ihan epistä, muut on jo välitunnilla!

- Kaikki muut ovat jo tehneet patalappunsa.

- Mutta mie en vaa osaa virkata! Mie olen mämmikoura! Äitikin sanoo aina niin, eikä äiti valehtele.

- No yritä nyt edes.

Janna ottaa patalapun alun käteensä ja yrittää pujottaa koukun jonkun silmukan läpi.

- Tuo on väärä silmukka, ei siitä vaan tuosta, opettaja neuvoo.

Janna yrittää poimia opettajan osoittaman silmukan koukullaan, mutta lanka halkeaa säikeiksi.

- Kato nyt, en osaa.

- Tiputa nyt vain se lanka koukulta ja yritä uudelleen. Ja varo samalla, ettei edellinen silmukka putoa.

Janna painaa edellistä silmukkaa tiukasti virkkuukoukkua vasten ja vähä vähältä ujuttaa vastapoimittua silmukkaa koukulta alas.

Janna on huono käsitöissä, vaikka äiti ja mummi ovat siinä hyviä. Jostain syystä sorminäppäryyden geeni vain ei ole periytynyt Jannaan. Tai ehkä se liittyy motoriikkaan tai hahmottamiseen. On Jannalla vaikeuksia piirtämisessäkin.

Onneksi joululomalla käytiin mummolassa. Siellä Janna sai virkkausapua mummolta. Muuten patalapussa olisi varmaan vieläkin vain ensimmäinen rivi ketjusilmukoita.

Kiinteä silmukka, pylväs, ketjusilmukka... Niistä Janna osaa vain ketjusilmukan, koska se on kuin vetosolmuja ketjussa.

Mummo oli mukava, kun auttoi patalapun kanssa. Hän neuvoi ja näytti vieressä, välillä ihan kädestä pitäen, miten silmukoita tehdään. Mutta joulupyhien jälkeen palattiin taas kotiin. Äidillä ole aikaa neuvoa Jannaa työkiireiltään, ja sisaruksiakin pitää vielä kuskata harrastuksiin.

Uudenvuoden jälkeen Janna piti taukoa virkkauksesta eikä muista enää yhtään mitään, mitä mummo sanoi. Opettajan tuima katsekin hermostuttaa ja saa Jannan itkun partaalle. Lopulta välitunti loppuu ja opettajan on pakko päästää Janna matikan tunnille.

Kevätjuhlapäivänä Jannan kurkkua kuristaa. Saankohan ehdot, kun en koskaan saanut patalappua valmiiksi? Mitä jos kaikki muut pääsevät luokalta paitsi minä? Joudunko sitten vuotta alempien kanssa samaan luokkaan?

Opettaja alkaa jakaa todistuksia koko luokalle. Sitä mukaa kun luokkatoverit saavat todistuksensa, he alkavat hölistä arvosanoistaan niin, että opettaja joutuu pyytämään hiljaisuutta, mutta Janna on hiljaa eikä uskalla katsoa muita päinkään.

Lopulta opettaja sanoo Jannan nimen. Se kuulostaa viralliselta kuin tuomio. Janna ei uskalla katsoa opettajaa silmiin, kävelee vain hiljaisena luokan eteen, ottaa todistuksen vastaan ja palaa paikalleen tekstipuoli rintaa vasten. Kun Janna istuu tuolilleen ja laskee todistuksen pulpetille, hän peittää numerorivin välittömästi sormillaan.

Vaivihkaa Janna tarkistaa, etteivät muut katso. Sitten hän nostaa etusormeaan käsityönnumeron päältä.

Tekstiilityö ........ 5.

Johanna

(Sinä virvoitat minun sieluni)

Valopilkkuja hämärässä

Kynttilälumpeet aukenevat

viulumusiikkimeressä

hämärässä huoneessa

silmät raollaan

musiikki loppuu

valo syttyy

lumous raukeaa

Kynttilät ovat vain kynttilöitä.

Kynttilälumpeet mansikkamaalla

Sade

mansikat homehtuvat

mätänevät

kuoriutuvat

kosteakuorisiksi kovakuoriaisiksi

hiuksenhienot, kovat jalat

pehmeitä mansikoita vasten

syövät toistensa mansikat

nakertavat

kasvavat korkeutta

flamingojalkaiset kuoriaiset

hamuavat lehtiä

mutustavat puiden oksilta

sademetsä

mikä näky!

Sade yltyy, kimpoilee kitiinikuorista.

kuoriaiset seisahtuvat,

pysähtyvät

jähmettyvät

kuin horrokseen

viileä, vilvoittava vesi valuu

kuorilta

jalkojen kautta

muhevaan maahan

plits

plits

mustat kuoriaiset sulavat

kuin sokeri, tai lumiukko

sademetsä haihtuu usvaan

jäljelle jää

sateen humina

vain sadetta

korvien täydeltä sadetta

ja lehdeltä putoava pisara

aalto

sumuinen meri

Johanna

Lyriikoiden Inspiroimana

Luomio kokoontui viime marraskuussa kuuntelemaan heitä koskettaneita sanoituksia.Biisit löytyvät youtubesta tästä linkistä. Sen jälkeen pääsivät sanataiteilijamme kirjoittamaan biisien inspiroimana. Tässä muutama tuotos:

GAME OVER?

Täällä ei tueta, jos oot sekaisin.

Kyllä on väärin ja ei liikaa,

onko ihme jos haluatkin kotiin takaisin?

Hyvästit viipyvät kielellä ja kauneus on mennyt,

mutta toiset vielä marssivat.

Ovat rakastajat lähteneet ja vieneet aseet,

mutta joillakin on se viimeinen avain takaoveen.

Etkö ymmärrä, mitä yritin sinulle näyttää?

Ennen kuin kellot pysähtyvät

tuntien puutteesta

ja sydämet murtuvat

- Paljaasta, tukahdetusta huudosta.

Sinisointu

Whisper of a Forgotten Man

I sit on this lonely chair in a world that is so cruel, so blind. I no longer age as I am forgotten. Even time has forgotten me to this dark corner. Everything has left me except my memories that are laced with sorrow and pain.

The bed is still a mess. It has been like it ever since you left. I dare not to touch it. There are too many memories just watching it. Time remembers it. It’s fading to nothing but dust but to me the image lingers on.

I want to scream and shout until my lungs turn to ashes but I cannot make a sound. The sound can never find its way through me. It can never be heard. I am afraid of silence and yet it’s my best friend.

I fear this darkness but I no longer can move. It hurts. I cannot. If I stay completely, utterly still then maybe… it won’t hurt more than it already does.

I still wonder… How could you do it? Leave your loved ones behind. Didn’t you fear death? The darkness inside you could not have been darker than mine. Still, I fear death. You wondered how is it possible to live and I wonder how is it possible to die.

I know you lost him. I lost you both. I knew you were in pain. I still am in pain. You let go of yours and you shoved it on me. Now I have to carry it alone, both. Your apology is a joke… It means nothing. You couldn’t handle the pain so you gave it to me without permission. You doubled my pain by leaving this life… If you couldn’t handle one half with me, what chances do I have to carry it all, by myself?

Mili