Seinällä raksuttaa äänekäs kello. Kotiin palaava väsynyt
matkalainen näkee toisen kerroksen parvekekäytävältä alas joelle ja kaupungin
valoihin. Muumilaku maistuu hyvältä, ja märälle kartongille leviävät värit
eivät ole kesytettävissä. Yö maistuu lakritsiteeltä ja väsymykseltä, mutta
valmista on tultava. Vanhat sanat eivät riitä, on keksittävä uusia ennen aamua.
Kännykkäkin jäi matkakumppaneiden autoon, täytyy hakea se aamulla. Sivellin
tökkii kartonkiin lehtiä, toinen puu on paljas. Värit sekoittuvat toisiinsa,
vaaleansinisellä on mustaa, valkoisella vaaleansinistä, ja mustan ja
tummansinistä taustaa vasten valkoinen korostuu hyvin. Kauniita puita.
Taiteilija alkaa huojua katsoessaan aikaan saamaansa ikkunaa valoihin ja
varjoihin, kahteen vuodenaikaan, sanoihin niiden välissä. Täydellisyys ei sovi
kiireen kanssa yhteen, mutta aikaan saaminen tuntuu hyvältä. Kello näyttää
kolmea. Tunnen olevani elossa.
Tunnelmia siitä, kun keskellä yötä valmistelee
sanataidenäyttelyn työtä. Luomio-kerhon sanataidenäyttelyä voi käydä ihastelemassa
Joensuun pääkirjaston aulassa vielä 16. syyskuuta asti.
Leenu Miikki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti