Luova hetki: Södergran

Lukupiiri: Södergran

Luomiolaiset tutustuivat Södergranin runouteen. Jokainen sai itse valita, minkä kokoelman tahtoi lukea ja kuinka paljon. Keskustelu oli vapaata ja kaikki osallistuivat ahkerasti tulkintoihin. Tähän on koottu joitain tulkintoja (Runopaljastukset on piilotettu ja saa esille klikkaamalla. Ei siis tarvitse huolehtia vahinkopaljastuksista.)

Osa 21.3. kokoontuneista lukupiiriläisistä oli tutustunut Edith Södergraniin vasta lukupiirin myötä, yksi oli tehnyt hänestä esseen yliopistossa, ja muutama oli lukenut Södergrania jo kouluaikanaan, mutta lukupiiriin valmistautuessaan olivat huomanneet runojen aivan kuin muuttuneen niistä ajoista. Taustasta riippumatta pidimme Södergranin lyyrisistä kuvauksista ja sanavalinnoista.

Luimme vuorotellen valitsemiamme Södergranin runoja ääneen, kerroimme mielipiteemme ja keskustelimme tulkinnasta. Runoista nostettiin muun muassa Suuri puutarha, Kaikkiin neljään tuuleen, Elämä, Kaunein jumala, Ei mitään, Kauneuden patsas, Autuus, Päivä viilenee... ja Maa jota ei ole.

Valitettavasti Päivä viilenee... –runosta ääneen luettiin vain Kultaisissa linnuissa julkaistu alkuosa, joten sen tulkinta jäi vajaaksi. Kokonaisuudessaan runo löytyy ainakin kokoelmasta Elämäni, kuolemani ja kohtaloni. Kultaisista linnuista ei myöskään löytynyt aiemmin lukemaani runoa Maailma kylpee veressä, jonka groteskin vastakkainasettelun olisin halunnut jakaa muiden kanssa.

Yleisimmät teemat Södergranilla ovat rakkaus, kuolema ja elämä, mutta runojen tulkinta ei usein ole helppoa. Esimerkiksi Kauneuden patsas on luettuna kaunis, mutta mitä ovat ruusut, jotka turmelevat hänen unelmiaan, tai ruusu, ”joka ei koskaan kuole”? Entä kuka on runon ”kuningatar” – kauneus itsekö?

Kaikkiin neljään tuuleen:

Entä sitten runo Kaikkiin neljään tuuleen? Sen alussa annetaan kuvaus yksinäisestä paikasta – onko se todellinen vai kuviteltu? Lopussa kuvatut neljä porttia ovat rakkaudelle, päivälle, ikävälle ja kuolemalle, mutta miksi vain kultainen portti ”rakkaudelle joka ei tule koskaan” saa oman tuulensuuntansa, ja miksi se on juuri itä? Viitanneeko se auringonnousuun, hänen synnyinkaupunkiinsa Pietariin tai johonkin, mikä on Venäjällä? Ainoastaan aina avoin portti kuolemalle tuntui selvältä, mutta mikä on porttien suhde alun maisemaan?

Autuus:

Entä sitten runo Kaikkiin neljään tuuleen? Sen alussa annetaan kuvaus yksinäisestä paikasta – onko se todellinen vai kuviteltu? Lopussa kuvatut neljä porttia ovat rakkaudelle, päivälle, ikävälle ja kuolemalle, mutta miksi vain kultainen portti ”rakkaudelle joka ei tule koskaan” saa oman tuulensuuntansa, ja miksi se on juuri itä? Viitanneeko se auringonnousuun, hänen synnyinkaupunkiinsa Pietariin tai johonkin, mikä on Venäjällä? Ainoastaan aina avoin portti kuolemalle tuntui selvältä, mutta mikä on porttien suhde alun maisemaan?

Suuri Puutarha:

Suuren puutarhan ydinajatus köyhien vaeltajien sisaruudesta viehätti kaikkia lukupiiriläisiä. Viehättäväksi koettiin erityisesti joko puutarha, jonka runon puhuja tahtoisi sisarustensa kanssa jakaa, ylipäänsä ajatus sisaruudesta köyhyydessä, sielunsa antaminen luomakunnalle, tai huomio, että vanhemmiten tiedostaa vahvemmin olevansa sisaruksia, ts. tasavertaisia muiden kanssa. Myös runon ”vaeltajat” saivat kaksi tulkintaa: toisen mukaan se viittaa ihmiskunnan köyhempiin luokkiin yleensä, toisessa vain runoilijoihin ja taiteelle omistautujiin. Jälkimmäistä tulkintaa puoltaa se, että Södergran oli käynyt keuhkotautinsa takia parantolassa Keski-Euroopassa, missä oli päässyt tutustumaan sen ajan taiteilijoihin.

Oman aikansa Suomessa Södergranin modernit runot olivat vapaamuotoisuutensa tähden radikaaleja. Syyskuun lyyran johdannossa hän huomauttaakin sen ajan lukijalle, että hänen runojensa arvo ei ole yhtään vähempi runomitan ja rytmin puuttumisen vuoksi, vaan päin vastoin hänen runonsa heräävät henkiin vain täydessä vapaudessa, kuten käsivarapiirrokset. Siltä meistäkin tuntui, eikä kukaan kyseenalaistanut vapaan muodon sopivuutta hänen runoihinsa.

Riippumatta siitä, luimmeko runoja tarkasti analysoiden vai samastuttavia kohtia etsien, olimme yhtä mieltä siitä, että 16-vuotiaana tuberkuloosiin sairastuneen ja 31-vuotiaana siihen kuolleen suomenruotsalaisen Edith Södergranin runot ovat kauniita ja herkkiä mutta myös voimallisia ja monitulkintaisia. Runojen ilmaisuvoima ei ole hävinnyt mihinkään edes sadassa vuodessa.

Södergranin runokokoelmien omistajat olivat sitä mieltä, etteivät ikinä luovu kirjoistaan. Me muut olimme sitä mieltä, ettemme mekään, jos meillä sellainen sattuisi olemaan.

Johanna