maanantai 9. marraskuuta 2015

Mikä ihmeen Luomio?

Luomio sai alun perin alkunsa noin vuonna 2012 tai 2013, jonkin vilkkaan lounaspöytäkeskustelun aikana Carelialla. Pieni ja värikäs joukkomme kokoontui epäsäännöllisen epämuotoisesti kirjoittamaan runoja, keskustelemaan kirjallisuudesta tai useimmiten muutoin vain pohdiskelemaan elämää ja taidetta. Loppuvuodesta 2014 päätimme virallistaa sanataideyhteisömme ja tehdä siitä ISYY:n alaisen vapaa-ajan kerhon kaikille sanataiteen ystäville.

Luomio juhlii siis pian 1-vuotissyntymäpäiviään. Vuoden aikana olemme esimerkiksi tehneet luovan kirjoittamisen harjoituksia, järjestäneet runokaraoken yhteistyössä Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin kanssa, herättäneet uudelleen henkiin vessakirjoitusten jalon taidon ja vierailleet paikallisissa kulttuuririennoissa mahdollisuuksien ja kerholaisten kiinnostusten mukaan. Tänä syksynä olemme muun muassa toteuttaneet vertaispalauteringin toistemme sanataideteosten kehittämistä varten sekä kerhoretken Helsingin Kirjamessuille lokakuussa.

Uudet sanataiteen harrastajat ovat lämpimästi tervetulleita joukkoomme! Olemme poikkitieteellinen matalan kynnyksen ryhmä, joka ei syrji mitään sanataiteen lajia. Koetpa itsesi siis kirjailijaksi, sarjakuvataiteilijaksi, runoilijaksi, sanoittajaksi, lausujaksi, räppäriksi tai vaikka vain innokkaaksi taideharrastajaksi, niin tervetuloa tutustumaan toimintaamme! Ideoita kerhotoimintaan ja yhteisiin projekteihin otamme vastaan ilolla. Kokoonnumme siis Haltialla (ISYY:n kokoustiloissa) aina parillisten viikkojen maanantaina klo 18-20. Lisätietoa Luomiosta saa kätevimmin kerhomme Facebook-sivulta: https://www.facebook.com/groups/734716519944965/

Noora Mononen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti